Meidän päämäärä on luoda uusia, parempia ja kestävämpiä toimintamalleja kehityshankkeisiin sekä olla mukana tekemässä maailmanluokan menestyviä tuotteita tai palveluratkaisuja.
Etsimme nyt avainosaajaa rakentamaan tätä tulevaisuutta yhdessä kanssamme. Työ lähtee liikkeelle ohjelmistokehityksemme haltuunotolla, eli lähdetään terävöittämään osaamista sekä etsimään kasvupolkuja. Mutta jos liiketoiminnalliset asiat, teknologiamuotoilu ja/tai asiakkaiden valmentaminen uusiin tehokkaisiin toimintamalleihin kiinnostelee, lueppa eteenpäin.
Sinun tulisi olla jo seniorimpi monipuolinen ohjelmisto-osaaja tai ehkä olet jo tehnyt hommia modernien ohjelmistoarkkitehtuurien kanssa. Ymmärrät skaalautuvuuden ja tietoturvan tärkeyden osana kehitystyötä. Mutta se mihin tulevaisuudessa haluat kehittyä on mahdollisuus. Päämääräämme kohti mennessä tarvitaan nohevuutta, johtamiskykyä, myynnin prosessien ymmärtämistä sekä halua olla mukana kehittämässä vaativiin toimintaympäristöihin sopivia toimintamalleja. Malleja, joista asiakkaammekin saavat arvoa ja hyötyä.
Tekemisesi laatu, ihmisten kanssa toimiminen ja arvosi ovat sellaisia, että tiedät niiden avulla osaamistasi olevan helppo myydä asiakkaillemme. Pystyt löytämään ratkaisun itsenäisesti myös kysymyksiin, joihin vastaus ei tule apteekin hyllyltä.
Muun ajan pääset mukaan rakentamaan meidän uniikkia tiimiä, asiakkuuksia sekä liiketoimintamalleja, joilla vastataan tulevaisuuden tekemiseen ja luodaan uusia mahdollisuuksia. Eilisen tekemiseen emme ajatelleet enää vastata. Meidän kehityshommat liikkuu nykyisellään full stackin, laitelinuxin sekä datan ja AI:n ympärillä, mutta nyt pitää jo katsoa eteenpäin, mitä osaamista tarvitaan tulevaisuudessa.
Osaamisesi on nykyisyyteen ja tulevaan sopivaa. Olet hyvä sekä halukas toimimaan mentorina, kollegana ja konsulttina. Työtehtäviesi painopisteitä räätälöidään osaamisesi ja oppimishalujesi mukaan. Sopivankokoisena kasvua tavoittelevana yrityksenä meillä on mahdollisuuksia miettiä monia palkitsemistapoja, mikäli asiat menevät suotuisaan suuntaan.
Tsekkaa meidän tapa tehdä töitä blogistamme ja ota yhteyttä. Kerro, miten tarjoamamme rooli sopii tulevaisuuden unelmiisi.
Katsotaan miten sovitaan toisillemme. Meillä on toimisto Tampereella, mutta työtä voi tehdä joustavasti. Erityispiirteemme työnantajana on aito joustavuus – keskustellaan asiasta lisää.
Jos sulla on kysyttävää tai mitä tahansa tarkennettavaa, otappa yhteyttä Outiin (outi.aalto@unseen.fi) ja Markukseen (markus.rauman@unseen.fi). Palaamme asiaan tutustuttuamme ensipuraisuun mätsäämisestämme.
Tätä mahdollisuutta et halua missata!